Kemiallinen kuorinta

Kemiallinen kuorinta eli happohoito on tehokas ja turvallinen esteettinen toimenpide, joka kiinteyttää, tasoittaa ihon pintaa sekä parantaa ihon laatua. Kemiallisessa kuorinnassa ihoon aiheutetaan hallittu ihovaurio, jonka parantuessa ihon ylin kerros uusiutuu. Kuorinnan jälkeen iho on aiempaa tasaisempi ja napakampi eikä siinä näy pintajuonteita tai muita kauneusvirheitä. Ihon pintakerroksen uudistamisen lisäksi kemiallinen kuorinta kohdistuu ihon alempiin kerroksiin, joissa syntyy seuraavien kuukausien aikana uutta kollageenia ja elastiinia.

Kemialliset kuorinnat ovat hyvin siedettyjä. Joskus ihoon saattaa ilmestyä parin päivän kuluttua hoidosta pientä kutinaa, punoitusta, näppylöitä ja kirvelyä. Nämä ovat luonnollisia ihoreaktioita ja kertovat ihosolujen tehokkaasta uusiutumisesta. Ihon uudistuminen voi olla huomaamaton kevyen ja keskivahvan kemiallisen kuorinnan jälkeen. Kemiallinen kuorinta voi vaikuttaa koko elimistöön, minkä vuoksi voi esiintyä kuivuutta hoitamattomilla ihon ja liimakalvon alueilla. Kemiallisessa kuorinnassa käytetään erilaisia happoja ja niiden yhdistelmiä (mantelihappo, maitohappo, glykoolihappo, salisyylihappo, palorypälehapo jne). Hoidon kesto noin tunti.

Ultraäänipuhdistus

Puhdistaa ihoa tehokkaasti vahingoittamatta sitä, ja on myös kivuton. Se sopii kaikille ihotyypeille, myös erittäin herkälle iholle ja couperosa-iholle.

Hoidon aikana poistetaan likaiset ja kuolleet ihonsolut sekä avataan ja pienennetään huokoset. Ultraäänen värähdys vaikuttaa ihoon mikrohieronnan tavoin, joka nopeuttaa aineenvaihduntaa ja parantaa veren- ja lymfakiertoa. Hävittää turvotuksen. Hoidon kesto 1t 20 min.

HydraPeel

Ainutlaatuinen ihohoito, joka puhdistaa ja kuorii ihoa sekä tyhjentää musta- ja valkopäisiä ihohuokosia. Hoitavat aineet imeytyvät ihoon toimenpiteen aikana. Hoitavat aineet jäävät vaikuttamaan ihossa vielä hoidon jälkeen, minkä avulla tulos nähdään usea päivä hoidon jälkeen. Hävittää juonteita, kiinteyttää ja kosteuttaa ihoa, poistaa pigmenttiläiskiä ja muita ihon väriongelmia, puhdistaa huokosia. Käyttöalueet: musta- ja valkopäähuokoset, pigmenttiläiskät, ihon väriongelmat, ihon syväpuhdistus, rasvainen iho, veltto ja kuiva iho. Hoito on kivuton ja sopii kaikille ihotyypeille. Hoidon jälkeen saa meikata ja mennä juhliin! Hoidon kesto 1t 40 min.